Sillalla-seminaari 2016

Pari viikkoa sitten vietetyssä Sillalla-seminaarissa Kipinäkeskusta olivat tänä vuonna edustamassa Iina, Filippa ja Enni. Paikalla oli jälleen kerran sankoin joukoin joka puolelta Suomesta saapuneita upeita AAC-alan vaikuttajia, ja konkari-Iinasta oli erityisen ihanaa nähdä vanhoja tuttuja.



Kipinäkeskuksen pisteellä tutkittiin ahkerasti Roihu- ja Liekki-kansioita sekä Roihu-sovellustamme, ja kävimme monta mielenkiintoista keskustelua erilaisten kommunikointiin liittyvien teemojen puitteissa. Huomasimme, että etenkin kaikenlainen tekniikka kiinnostaa ja mietityttää ihmisiä tällä hetkellä paljon. Erityistä pohdintaa herättivät muun muassa PC-laitteiden ja iPadin tai Android-pohjaisten laitteiden erot ja niiden tarjoamat mahdollisuudet esimerkiksi kommunikointiin liittyvien sovellusten näkökulmasta.

Kansioiden osalta saimme kiitosta etenkin niiden toimintataulumaisuudesta ja moduulirakenteesta. Yllätyssuosikiksi nousi asiakkaalle räätälöity yksilöllinen Kipinä-kansio, jonka laajempi tuotteistus on meillä vielä työn alla. Toimivalle suppealle kansiolle on selkeästi siis kentällä kova kysyntä, eli Kipinä-kansio näkee päivänvalon varmasti vielä jossain vaiheessa! Myös koulutuksen tarpeesta heräsi keskustelua, ja yritämmekin järjestää kevään aikana kuvakommunikointikoulutusta Turkuun ja Joensuuhun.

Kaiken kaikkiaan päivät olivat hyvin antoisat, ja näytteilleasettajan näkökulmasta uudet tilat Paasitornissa toimivat hyvin – kiitos jälleen Kehitysvammaliitolle seminaarin järjestämisestä!