Filippa rakensi käden käänteessä asiakkailleen ihanan joulukalenterin, jonka luukuista löytyy terapiaan monenlaisia ylläreitä. Kalenteri on tosiaankin superhelppo toteuttaa – numerollisia pyykkipoikia löytyy valmiina esimerkiksi Tigerista ja luukut ovat kaksinkerroin taitettuja kartonkeja. Lisäksi tarvitaan liimaa, tarroja ja taustapahvi, ja koko homma on alle puolessa tunnissa valmis. Esimerkiksi sana- ja tavutehtävien lisäksi luukut kätkevät sisäänsä toki myös palkintoja, kuten tarroja ja kivoja tekemisiä, vaikkapa saippuakuplien puhallusta. Vielä ehtii availla luukkuja viimeisissä terapioissa ennen joulua, ja vähintäänkin ensi vuotta varten kannattaa painaa vinkki mieleen!
Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja anonyymien kävijätietojen seuraamiseksi sekä markkinoinnin kohdentamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.