Asta Palmgren

Astalle puheterapiassa tärkeää on kohdata jokainen asiakas yksilönä ja löytää juuri hänelle sopivat tavat harjoitella ja oppia. Terapiassa kannustavan ja myönteisen ilmapiirin luominen on keskeistä, jotta harjoittelu tuntuu asiakkaasta mielekkäältä. Asiakkaan omat mielenkiinnonkohteet ja tarpeet ovat lähtökohtana terapian suunnittelussa ja toteutuksessa. Asta ajattelee, että puheterapian tavoitteiden tulisi olla asiakkaalle merkityksellisiä ja tukea hänen arjen toimintakykyään ja osallistumistaan. Terapiassa pyritään etenemään asetettuja tavoitteita kohti asiakkaan vahvuuksia, motivaatiota ja mielenkiinnonkohteita hyödyntäen.

Asta pitää tärkeänä hyvän ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen rakentamista asiakkaan ja hänen lähipiirinsä kanssa. Lähiympäristön osallistaminen ja ohjaaminen ovat keskeinen osa kuntoutusta. Tiiviillä yhteistyöllä perheen ja muun lähiympäristön kanssa voidaan tukea asiakkaan arjen toimintakykyä ja sitä, että terapiassa harjoitellut taidot siirtyvät luontevasti osaksi arkea. Kuntoutuksessa Asta huomioi myös perheen toiveet ja voimavarat.

Ennen yksityiselle sektorille siirtymistään Asta on työskennellyt erikoissairaanhoidossa, jossa hän on saanut kokemusta erityisesti kehityksellisestä kielihäiriöstä, yksi- ja monikielisten lasten kielellisten taitojen arvioinnista sekä kuntoutuksen suunnittelusta. Asta kehittää aktiivisesti omaa osaamistaan ja työskentelee mielellään eri asiakasryhmien parissa.

Asta Palmgren

Puheterapeutti
050 517 7863
asta@kipinakeskus.fi

Erityisosaaminen

Suoritetut koulutukset

2026 Kipinää ja käytännön ideoita kuvakommunikointiin (2 pv)

Kielet

suomi, englanti