Search
Close this search box.

Kipinäkeskuksessa reilusti uutta osaamista

Kulunut kevät on tuonut niin paljon uutta Kipinäkeskukseen, että blogi on kaikessa haipakassa elellyt hiljaiseloa. Näin kesälomien kynnyksellä on kuitenkin hyvä hetki hieman päivittää kuulumisia! Etenkin uutta osaamista on terapeuteillamme roppakaupalla, sillä kevääseen on mahtunut koulutus jos toinenkin.

Vuodenvaihteessa Enni kävi Down Syndrome Education Internationalin kattavan verkkokurssin tyypillisesti Downin oireyhtymään liittyvistä varhaisen kehityksen piirteistä ja kehityksen tukemisesta (Supporting early development for children with Down syndrome from birth to 5 years). Englanninkielinen verkkokurssi on suunnattu Down-lasten vanhemmille ja ammattilaisille, jotka työskentelevät näiden lasten kanssa. Kurssin kesto oli yhteensä noin 20 tuntia videoluentoja. Enni koki kurssin varsin hyödylliseksi ja sai monta hyvää uutta ideaa ja oivallusta siitä, kuinka kuntoutuksessa voidaan hyödyntää Down-ihmisten vahvuuksia ja välttää tyypillisimmät sudenkuopat. Lisätietoja kurssista löydät täältä.

Filippa ja Enni pääsivät ilokseen osallistumaan keväällä amerikkalaisen puheterapeutti Diane Bahrin koulutukseen syömisen kuntouttamisesta (Integrated Treatment of Feeding, Speech, and Mouth Function in Pediatrics). Bahrilla on taustallaan vakuuttava yli 30 vuoden kokemus syömisen kuntouttamisesta ja siten koulutuksessa oli todella ilo olla korvat höröllään. Tässä kolmen päivän koulutuksessa Filippa ja Enni perehtyivät syömisten pulmien ehkäisyyn, lasten sensori-motoristen pulmien tunnistamiseen sekä lasten tyypillisten ja epätyypillisten anatomisten rakenteiden tunnistamiseen. Lisäksi koulutuksessa paneuduttiin kasvojen alueen hieronnan tekemiseen sellaisille lapsille, jotka eivät pidä kasvojensa tai suun alueen koskettamisesta sekä lasten lähi-ihmisten ohjaamiseen syömisen taitoja tukevissa syöttämistekniikoissa. Koulutuksen myötä nämä molemmat syömisen kuntoutusta tekevät Kipinäkeskuksen terapeutit pääsivät syventämään aiempaa tietämystään aiheesta ja tulivat takaisin toimistolle kassit pullollaan uusia terapiavälineitä, uutta näkemystä ja tietysti uusia kysymyksiä aiheeseen liittyen. Diane Bahrin omille nettisivuille pääset tästä

Huhtikuun lopussa Jaakko, Enni, Filippa ja Nella osallistuivat Tutoriksen järjestämään PROMPT-koulutukseen. Kolmipäiväinen peruskurssi Introduction to PROMPT: Technique Workshop oli todellakin maineensa veroinen ja Kipinän tiimille tärkeä uusi työkalu puhemotoriikan kuntoutukseen. PROMPT-termi tulee englanninkielisistä sanoista Prompts for Restructuring Oral Muscular Phonetic Targets. Menetelmässä puheterapeutti koskettaa asiakkaan kasvoja niin, että asiakas saa tuntoaistimuksen kautta tarvittavan tuen artikulaatioon. Näin pystytään harjoittelemaan artikulaatioliikkeitä ja niiden yhdistelyä kohti selkeämpää puhetta. Kipinäkeskus suosittelee koulutusta lämpimästi ja kiittää kouluttajia Karin Brinkmannia Hollannista ja Irina Poddaa Italiasta.

 

Filippa ja Pauliina puolestaan suuntasivat toukokuun alussa Järvenpäähän syventääkseen tietämystään kielijänneasioissa. Kouluttajina toimivat puheterapeutit Hanna Mäkinen ja Anna Mari Mäkelä (www.kielikoulu.net). Yhden päivän koulutuksessa käytiin läpi tutkittua tietoa kielijänteen arvioinnista ja kielijänteen vaikutuksista kasvojen ja suun alueen kehitykseen. Päivä oli erittäin antoisa ja koulutus tarjosi sopivissa määrin sekä teoriaa että käytännön harjoittelua. Huippukoulutus kaikille kollegoille, joita kielijänneasiat askarruttavat!

Toukokuussa Jaakko kävi Niilo Mäki Instituutin järjestämässä kahden päivän koulutuksessa, jonka aiheina olivat lukivaikeuden arviointi ja kuntoutus sekä se, kuinka asiakkaan vahvuudet otetaan huomioon kuntoutustyössä. Puheterapeuteille suunnattu koulutus järjestettiin Vantaalla ja kouluttajina toimivat puheterapeutit Ritva Ketonen ja Paula Salmi sekä erityisopettaja Lotta Malmivaara. Koulutuksen lukivaikeutta koskeva osuus tarjosi tietoa siitä, miten ennakoida, tunnistaa ja tukea lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen vaikeuksia eri ikäkausina. Toinen osuus tarjosi puolestaan tuoretta tietoa positiivisen psykologian käytöstä kuntoutuksessa ja opetuksessa. Kurssilla pohdittiin myös puheterapeutin roolia lukikuntoutuksessa. Jaakon mielestä koulutus tarjosi hyvän kattauksen tietyssä ikävaiheessa olevien lasten kuntoutuksesta. Etenkin lukivaikeutta koskeva osuus antoi konkreettisia vinkkejä ja neuvoja kyseisen häiriön parissa työskentelevälle.

Saimme kevään aikana myös tiimiin lisävahvistusta kahden ihanan uuden puheterapeutin verran! Mirja on aiemmin työskennellyt Espoon kaupungilla lasten parissa. Paulina puolestaan on kerryttänyt osaamistaan Kirkkonummella, niin ikään lasten kanssa. Koska meitä on jo melkoisen monta, myös toimisto Malmilla sai kevään aikana kaivattuja lisäneliöitä ja muun muassa uuden ryhmätilan.

Tapamme mukaan myös syksylle on paljon uusia suunnitelmia tiedossa etenkin kehitystyön merkeissä, mutta nyt kohti lomalaitumia!