fbpx

Epäselvän puheen kuntoutus: Minimiparit ja temporaaliset keinot

Edellisessä blogitekstissämme käsittelimme epäselvän puheen kuntoutusmenetelmistä apusanamenetelmää, jonka tavoitteena konsonanttiyhtymien harjoittelussa on vahvistaa aluksi puhekielen merkityksellisiä yksitavuisia sanoja (esim. puH, huS) ja käyttää niitä kuvien avulla apusanoina uusien konsonanttiyhtymäsanojen kokoamiseksi (esim. puH-kii).
Tällä kertaa perehdymme konsonanttiyhtymien näkökulmasta kahteen muuhun menetelmään: minimipareihin ja temporaalisiin keinoihin!

Minimiparimenetelmä on yleisesti käytetty kognitiivis-kielellinen menetelmä, jota voi konsonanttiyhtymien kuntoutuksessa käyttää moneen tarkoitukseen. Minimiparien (esim. lintu – liitu, hauska – haukka) tuottamisen harjoittelu vahvistaa konsonanttiyhtymää lapsen puheessa ja vauhdittaa sen vakiintumista spontaaniin puheeseen. Samalla herättelemme lasta huomaamaan, että sanan merkitys muuttuu, jos yksi konsonantti jää tuottamatta.

Hyvin usein lapset erottelevat minimiparit toisen puheesta, mutta oman puheen virheiden havainnointi on haastavampaa. Erityisen hyödyllistä oman puheen puutteiden erottelussa on tavoitesanan ja lapsen oman virheellisen sanan harjoittelu. Parhaassa tapauksessa suomen kielestä löytyy virheelliselle sanalle valmis minimipari, kuten silloin jos esimerkiksi TS muuntuu joko SS- tai TT-muotoon.

Kuullun harjoittamista sisältyy tietysti myös kaikkeen puhemotoriseen harjoitteluun, jossa käynnistellään sanoja apusanan avulla tai kootaan yksitavuisista sanoista uusia pidempiä sanoja. Kun tietoisuus oman puheen virheistä pikkuhiljaa heräilee, lapselle voi syntyä motivaatio tuottaa sanat oikein. Minimipareja kannattaa alkaa käyttää siinä vaiheessa, kun konsonanttiyhtymän tuottaminen onnistuu oikein jollain keinolla.

Temporaaliset keinot voidaan konsonanttiyhtymien harjoittelussa laskea erityisesti kuullun havaitsemista vahvistaviin menetelmiin. Niillä tarkoitetaan mm. tauotusta, hidastamista ja painotusta, jotka antavat puhujalle enemmän aikaa tuottaa kaikki tarvittavat äänteet sanaan. Perinteisessä artikulaatioharjoittelussa esimerkiksi s-äänteen venyttäminen on temporaalinen keino, samoin se, että s-äänne tuotetaan sanan yhteydessä mutta pienen tauon jälkeen (hamma-sss). Konsonanttiyhtymien kuntoutuksessa sama toimii konsonanttiyhtymien ehdoilla. Sanat voidaan esimerkiksi jakaa osiin niin, että konsonanttiyhtymän haasteellinen konsonantti on mahdollista havaita uudella tavalla (esim. iS-tuu). Harjoituksen kohteena olevaa konsonanttia voidaan myös venyttää pitkittämällä ääntämistä (esim. piLLvi), jolloin lapsi ehti havainnoida konsonanttiyhtymän vaikeaa konsonanttia tavallista pidempään.

Nämä keinot soveltuvat hyvin alkuvaiheen harjoituksiin ja niiden tavoitteena on auttaa lasta havaitsemaan tarkasti se konsonantti, jonka tuottaminen aiheuttaa hankaluutta konsonanttiyhtymissä. Temporaaliset keinot kietoutuvat yhteen apusanojen käytön kanssa. Silloin kun sanalle ei löydy hyvää apusanaa, tauottaminen ja painottaminen toimivat hyvänä vaihtoehtona.

Kipinää puheen kuntoutukseen -materiaali sisältää runsaasti valmiita harjoituksia, joissa hyödynnetään minimiparimenetelmää sekä temporaalisia keinoja! Tutustu materiaaliin ja testaa harjoituksia täällä.

Katso epäselvän puheen kuntoutuksesta myös:

Kunnari, S., Martikainen, A-L. & Savinainen-Makkonen, T. (2022). Puhehäiriöiden kuntoutus. Teoksessa S. Kunnari & M. Laasonen (toim.)., Lasten kielelliset vaikeudet. Haasteiden tunnistaminen ja kuntoutus. PS-kustannus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *